Rakkaudesta ruokaan se kissakin vaan puree...

(Kotona jälleen. Pahoittelen vielä bloggaukseni äkillistä lopettamista, mutta tekniikka tekee välillä oman mielensä mukaan. Tässä lyhyesti sanoin ja kuvin loppulomani kulku ja kommellukset: 5 päivää, kolmessa osassa)


Osa 2/3, tapahtumat 24.9.

Lauantai 24.9.

Lauantai ja lähtöaamu... jälleen.

Heräsin hyvissä ajoin ehtiäkseni nauttia hotellin aamupalan ja sen jälkeen mennä ostamaan lipun klo 11.25 lähtevään Express Pegasus laivaan Folegandrokselle. Pakkasin laukut valmiiksi jo ennen aamupalaa, ja myöhemmin olinkin kiitollinen että näin tein.

Aamupalalla keräsin tapani mukaan buffetista tarjottimelleni kahvia, pari leipäpalaa, juustoa, kinkkua, hedelmiä ja tuoremehua ja menin ulos terassille istumaan. Nautin aurinkoisesta säästä ja fiilistelin jo valmiiksi tulevaa laivamatkaa ja jälleen uuden saaren kohtaamista. Tapansa mukaan myös terassilla pyörivät kissat olivat löytäneet minut ja halusivat osansa aamupalastani.

Ja ainahan minun lautaseltani jotain kavereillekin liikenee. Tänä aamuna kuitenkin enemmän kuin oli tarkoitus...
Säästin vähän kinkkua leivältäni. Otin kinkkusiivun ja roikotin sitä peukalon ja etusormen välissä tiputtaakseni sen vieressäni naukuvalle kissalle. Kävi kuitenkin niin että kun avasin sormeni kinkkusiivu ei irronnutkaan vaan jäi peukalooni kiinni. Ja ennen kuin huomasinkaan kissa hypähti kohti kinkkua ja JURSK! Iski hampaansa samalla syvälle peukalooni.

Otin hetkisen lukua kivusta ja sitten alkoi huimata. Ei niinkään peukalon päästä valuva veri vaan ajatus seurauksista. Mitä minä nyt teen!?! Samalla kun lypsin verta ulos haavasta, ajatukseni sinkoilivat tulehduksissa, bakteereissa, verenmyrkytyksessä, hiirissä ja takapihan roskiksissa. Toisaalta entisenä kissanomistajana tiedän että kissat ovat ehkä maailman puhtaimpia eläimiä... mutta mikähän mahtaa olla tämän kyseisen missen laita? Nälkä sillä ainakin oli. Huh huh.

(Kuvan kissa ei liity tapaukseen...) :-)




Kelasin päässäni vaihtoehtoja. Pitäisikö minun mennä lääkäriin ja ehtisinkö ylipäätään? Olin aikaisemmin bussimatkallani Choraan nähnyt ylhäällä, vähän ennen Choraa, talon jonka edessä oli ollut parkissa ambulanssi. Päättelin, että rakennus olisi saaren lääkäriasema. Kello oli vähän yli kymmenen. Laivan lähtöön olisi reilu tunti aikaa.

Palautin aamiaisastiat sisälle ja ryntäsin kylälle. Hoksasin, että voisin ainakin käydä apteekissa kysymässä heidän mielipidettään. Matkalla apteekkiin ohitin lipputoimiston ja vastoin kaikkea järkeä kävin ostamassa lipun laivaan. Olin päättänyt lähteä Folegandrokselle ja niin myös meinasin tehdä, yllättävästä käänteestä huolimatta.
Apteekissa henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja avuliasta. Minua palvellut nuori tyttö sanoi ettei voi oikein ottaa tilaani kantaa ja että minun kannattaisi käydä lääkärissä ottamassa jäykkäkouristusrokote. Muistelin, että minulla rokote olisi vielä voimassa mutten halunnut ottaa riskiä. Ostin rokotteen (10 euroa). Tyttö vahvisti käsitykseni lääkärin sijainnista; minun pitäisi päästä ylös Choraan ottaakseni piikin. Bussilla en sinne mitenkään ehtisi... Taksia en tiedä olisinko saanut, mutta ainut vaihtoehto joka minulle tuli mieleen oli Bobby ja hänen pieni punainen Fiat Unonsa.

Apteekki tarjosi minulle stryrox-pakkausta ja jäitä rokotteen Folegandrokselle kuljettamista varten, mutta päätin yrittää ehtiä ylös kylään ja takaisin alas ennen laivan lähtöä. Farmaseutti soitti vielä lääkärille, varmisti että hän oli paikalla ja kertoi että olin tulossa rokote mukanani.
Kiiruhdin hotellille ja etsin Bobbyn käsiini. Nolona kysyin voisiko hän vielä kerran auttaa minua. Bobby oli samaan aikaan sekä kauhistunut että huvittunut kun kerroin mitä oli tapahtunut. Sanoin, että minulle sitä sattuu ja tapahtuu...
Kävin hakemassa valmiiksi pakatut laukkuni huoneestani, heitin ne auton takakonttiin ja niin sitä taas mentiin. Bobbyn pieni punainen Fiat ulisi ja vinkui huristaessaan ylös serpentiinitietä kohti Choraa.

Lääkäriasemalla nuori lääkäri osasi odottaa meitä ja sanoikin minulle heti alkajaisiksi: "Älä huoli, et sinä tähän kuole!" Rokote olkapäähän, nopeat jutustelut (lääkäri oli juuri elokuussa ollut lomamatkalla Helsingissä) ja sitten vauhdilla takaisin alas kylään. Saavuimme satamaan klo 11.10. Bobby totesi että ehtisin vaikka kahville vielä...
Pian laiva saapuikin ja jälleen seisoin takakannella kuvaamassa loittonevaa Serifosta.
Aamuisista tapahtumista huolimatta minulle jäi todella hyvät muistot saaresta ja sen ihmisistä. Bobby ei laskuttanut mitään pyykeistä, ei autonkuljettajana toimimisestaan eikä tietokoneensa käyttämisestä. Ei, vaikka pyysin. Lääkäri ei ottanut minkäänlaista maksua toimenpiteestään. Kaikki toivottelivat minut tervetulleeksi uudelleen. Niin ja se aamuinen kissa... raukka oli niin nälkäinen, että meille sattui vahinko.



Muutaman tunnin päästä Express Pegasus saapui Folegandrokselle. Olin varannut huoneen Karavostasiksen satamakylästä. Suurin osa turisteista majoittuu saarella muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Choraan, mutta minä päätin nukkua yhden ainokaisen yöni satamakylässä. Seuraavana päivänä lähtö Naxokselle olisi kuitenkin jo klo 12.30.

Hotelli Pelagoksen isäntä oli minua satamassa vastassa ja kyyditsi minut ja yhden pariskunnan hotelliinsa. Huone oli pelkistetty, mutta tilava ja ihan siisti. Hintaan 25 e/vrk kuului perusvarusteet + wi-fi.

Iltapäivällä tutustuin Karavostatiksen kylään, kävin ostamassa vettä, söin välipalaa ja oleskelin rannalla.

Ennen iltamenoja pesaisin pari mustaa mekkoani ja ripustin ne henkarissa parvekkeelle kuivumaan. Illalla sitten hyppäsin bussiin ja ajelin Choraan. Tarkoituksenani oli syödä siellä illallista ja tulla sitten viimeisellä bussilla takaisin.
Ehdin juuri ja juuri nähdä huikeat maisemat ja kauniin auringonlaskun joka avautuu aukiolta johon bussi kyytiläiset jättää. Folegandroksen Chorasta tulee mieleen Santorini sillä kylä on rakennettu jyrkänteen reunalle, aivan kuin esim. Fira tai Oia calderan reunalle Santorinilla.

Kiertelin kylässä joka on aivan hurmaavan idyllinen ja kaunis. Joka puolella on toinen toistaan houkuttelevampia kahviloita, tavernoita, musiikkibaareja ja pieniä putiikkeja. Talojen ja kortteleiden välissä olevilla aukioilla, suurten puiden lehvien alla levittäytyy kahviloiden pöydät ja iloisena leikkivät lapsilaumat.

Harmittelin heti että minulla olisi saarella aikaa vain yksi yö. Tänne palaan varmasti takaisin!

Söin illallista yhdessä loistavassa tavernassa (jonka nimeä en tietenkään muista): vihersalaattia, possusouvlakin ja viiniä.

Naurettavan pienen laskun mukana tuli vielä kaksi leivosta...

Turistikauden ollessa jo lopuillaan bussiliikenne satamakylän ja Choran välillä oli jo vuorojen osalta harventunut ja niinpä viimeinen bussi takaisin satamaan lähti jo klo 21.30. Niinpä olinkin hotellilla ajoissa. Huomasin kuitenkin huoneeseeni tullessani, että toinen pesemistäni mekoista ei ollutkaan enää parvekkella roikkumassa. Arvelin, että tuuli oli heittänyt mekon alas parvekkeelta. Otin taskulamppuni ja aloin tähyilemaan ympäristöön. Siellähän se mekko roikkui pienen palmun latvaoksilla parvekkeen vieressä. Vähän aikaisemmin tekstissä on kuva hotellista; minun parvekkeeni on kuvassa vasemmalla, P-kirjaimen alapuolella... ja puskat siinä vieressä.
Pelkällä kädellä kurkottamalla en ylettynyt mekkoon, mutta kun hain toisen henkarin avukseni, yletyin noukkimaan mekon parempaan talteen. Ja sitten nukkumaan.